Oravapolku
![]() |
Päivitetty 23.4.12
Oravapolulta suunnistusoppia
Harjoitukset maanantaisin klo 18.00-n. 19.15 alla olevan ohjelman mukaisissa paikoissa. Keväällä Oravapolkukoulua on kuusi, ja syksyllä viisi kertaa, lisäksi järjestetään elokuun alkupuolella päiväleiri ja lokakuussa yösuunnistus. Kauden aikana pyritään järjestämään myös harjoituskilpailuja lähiseudulla.
Oravapolku on tarkoitettu 5-14-vuotiaille (v. 1998-2006 syntyneet), v. 2005-2006 syntyneet lapset osallistuvat omaan ryhmäänsä huoltajan kanssa. Suunnistuksen perusasioita opetellaan alkeis- ja jatkoryhmissä. Suunnistuskoulumaksu 40 euroa / lapsi kattaa koko kauden harjoitukset ja vakuutuksen ja HiKin jäsenmaksun. Jäsenmaksunsa jo maksaneille hikiläisille kausimaksu on 30 euroa. Vanhemmilta ei peritä maksua ja he ovat mukana omalla vastuullaan.
Oravapolkuharjoitukset sisältävät alkuverryttelyn leikin tai liikunnallisen harjoitteen muodossa, suunnistusharjoituksen ja loppuverryttelyn. Oravapolulla opetellaan suunnistuksen perusasioita, kuten karttamerkkejä, kartan suuntaamista, reitinvalintoja ja metsässä kulkemista. Alku- ja loppuverryttelyissä/-leikeissä kehitetään lapsen urheilullisia perustaitoja kuten ketteryyttä, liikkuvuutta ja koordinaatiota. Oravapolun harjoitusten maastot on valittu aloittelevat lapset huomioiden (helppokulkuiset maastot, runsaasti polkuja, turvallisuus). Varusteiksi suunnistuskouluun riittää urheiluun ja säähän sopiva suojaava vaatetus sekä tukevat ulkoilu- tai urheilujalkineet.
Oravapolkua vetävät Suunnistusliiton Nuori Suunta –koulutuksen käyneet vapaaehtoiset aikuiset ohjaajat. Apuohjaajina Oravapolulla toimii HiKin/Deltan nuoria 13-17-vuotiaita suunnistajia. Myös huoltajat ovat tervetulleita lastensa mukana Oravapolulle suunnistusoppiin. Vuosien saatossa moni oravapolkukoululaisen vanhempi onkin löytänyt suunnistuksesta yhteisen harrastuksen omien lastensa kanssa ja tullut sitä kautta aktiivisesti mukaan niin Oravapolun kuin Hiidenkiertäjien muuhun toimintaan.
Oravapolkukouluun ilmoittautuminen on päättynyt ja oravapolkukausi 2012 täydessä käynnissä.
Peruutuspaikkoja voi kuitenkin kysellä sähköpostitse hiki.nuoret@gmail.com
