Ajankohtaista

Ilmoittautumisaikaa Hiidenkiertäjille elokuun loppuun asti. Kaikenikäisiä suunnistajia tarvitaan joukkueisiin, kun Hiki tavoittelee maailman parhaan seuran palkintoa.
Prisma-rastien talkoolaisille lämpiää Hiki-rasteilla Gunnarlan majalla sauna tänään 5.8.
Ensi vuoden Louna-Jukolan esikisat käytiin sunnuntaina Paimiossa.
Hikiläiset ovat matkailleet niin Sveitsissä, Kroatiassa kuin Ruotsissakin.
Jenny Paulin otti pronssia Merenkurkun rastipäivillä ja Laura Leijola oli kolmas Sveitsin rastiviikon ensimmäisessä osakilpailussa.
Johtoasemasta viimeiseen osakilpailuun startanneet Olli Koskinen, Juuso Viskari ja Marko Loukkalahti onnistuivat pitämään kilpakumppanit takanaan.
Myös Leo Novikov puolusti kunniakkaasti viime vuoden maailmanmestaruuttaan sijoittumalla kahdeksanneksi. Muilla hikiläisillä jo pitkältä matkalta tutut tulokset. Lauantaina kilpaillaan viestit.
Neljäs osakilpailu käytiin semiurbaanissa ympäristössä Rukankylässä.
RSS ATOM