Jukola-joukkueet 1-7

Hiidenkiertäjien joukkueet Jukolan viestiin on valittu. (Päivitetty 14.6. klo 15:30, päivitykset kursiivilla)

Mahdollisista (toivottavasti ei) poisjäänneistä johtuva juoksijapaikkojen täyttäminen saattaa aiheuttaa pieniä muutoksia myös muihin joukkueisiin. Seuraa tilannetta tällä sivulla ja järjestäjien ilmoittautumispalvelussa, johon lopulliset joukkueet on ilmoitettava perjantaina 14.6. Otathan huomioon että joukkueiden kilpailunumerointi ja Hikin joukkueiden numerot (esim. Hiki 4) eivät kulje samassa järjestyksessä. Kaksi joukkuetta oli jäsenten valmiiksi keräämiä ja ilmoittamia.

Joukkueisiin liittyvät kyselyt ja ilmoittautumiset suoraan Villelle mieluusti puhelimitse 0440-476070. Jos joudut jäämään pois, ole ystävällinen ja pyri löytämään itsellesi korvaaja joukkueeseen. Poisjäänneistä ilmoitukset välittömästi Villelle.

Ohjeita joukkueiden juoksijoille on kerätty HiKin Jukola-sivuille.

Joukkueiden "kapteenit" merkitään lihavoidulla juoksujärjestyksiin. Mikäli kisaviikonlopun aikana tulee jotain kysyttävää tms. kääntykää ensisijaisesti kapteenin puoleen.

Joukkueet (Huom! järjestäjien tekemä seuran joukkueiden numerointi ja kilpailunumerot eivät ole loogisessa järjestyksessä)

          
 Osuus10 Hiidenkiertäjät 1OsuuspituusValaistusNousuAikaLähtöMaali 
 1Mikko Patana10.7-10.8 kmhämärä/pimeä280 m69 min23:000:09 
 2Oskari Liukkonen10.3-10.5 kmpimeä290 m70 min0:091:19 
 3Leonid Novikov13.1-13.2 kmpimeä/hämärä340 m87 min1:192:46 
 4Eemeli Suominen7.2-7.3 kmhämärä/valoisa210 m47 min2:463:33 
 5Otto Loukkalahti7.7-7.8 kmvaloisa230 m48 min3:334:21 
 6Olli-Pekka Koistinen11.0-11.1 kmvaloisa330 m68 min4:215:29 
 7Valentin Novikov12.8-12.9 kmvaloisa350 m77 min5:296:46 
 Yhteensä 73.7 km 2030 m    
          
          
 Osuus54 Hiidenkiertäjät 2OsuuspituusValaistusNousuAikaLähtöMaali 
 1Dmitrii Iurev10.7-10.8 kmhämärä/pimeä280 m69 min23:000:09 
 2Tomi Närvä10.3-10.5 kmpimeä290 m70 min0:091:19 
 3Benjamin Tulonen13.1-13.2 kmpimeä/hämärä340 m87 min1:192:46 
 4Perttu Sorsa7.2-7.3 kmhämärä/valoisa210 m47 min2:463:33 
 5Jukka-Pekka Seppänen7.7-7.8 kmvaloisa230 m48 min3:334:21 
 6Lauri Sorsa11.0-11.1 kmvaloisa330 m68 min4:215:29 
 7Matti Kivelä12.8-12.9 kmvaloisa350 m77 min5:296:46 
 Yhteensä 73.7 km 2030 m    
          
          
 Osuus130 Hiidenkiertäjät 3OsuuspituusValaistusNousuAikaLähtöMaali 
 1Anders Åkerman10.7-10.8 kmhämärä/pimeä280 m69 min23:000:09 
 2Vesa Lahtinen10.3-10.5 kmpimeä290 m70 min0:091:19 
 3Petri Harjamäki13.1-13.2 kmpimeä/hämärä340 m87 min1:192:46 
 4Vilho Loukkalahti7.2-7.3 kmhämärä/valoisa210 m47 min2:463:33 
 5Kalle Rosenblad7.7-7.8 kmvaloisa230 m48 min3:334:21 
 6Ari Ahonen11.0-11.1 kmvaloisa330 m68 min4:215:29 
 7Simo Vänttinen12.8-12.9 kmvaloisa350 m77 min5:296:46 
 Yhteensä 73.7 km 2030 m    
          
          
 Osuus1029 Hiidenkiertäjät 4OsuuspituusValaistusNousuAikaLähtöMaali 
 1Kari Hara10.7-10.8 kmhämärä/pimeä280 m69 min23:000:09 
 2Lasse Seppälä10.3-10.5 kmpimeä290 m70 min0:091:19 
 3Kari Mamia13.1-13.2 kmpimeä/hämärä340 m87 min1:192:46 
 4Simo Kangasaho7.2-7.3 kmhämärä/valoisa210 m47 min2:463:33 
 5Raimo Laitinen7.7-7.8 kmvaloisa230 m48 min3:334:21 
 6Sami Kujala11.0-11.1 kmvaloisa330 m68 min4:215:29 
 7Doc Ruohonen12.8-12.9 kmvaloisa350 m77 min5:296:46 
 Yhteensä 73.7 km 2030 m    
          
          
 Osuus169 Hiidenkiertäjät 5OsuuspituusValaistusNousuAikaLähtöMaali 
 1Kalle Liukkonen10.7-10.8 kmhämärä/pimeä280 m69 min23:000:09 
 2Jaakko Laine10.3-10.5 kmpimeä290 m70 min0:091:19 
 3Ville Luoma13.1-13.2 kmpimeä/hämärä340 m87 min1:192:46 
 4Panu Piiparinen7.2-7.3 kmhämärä/valoisa210 m47 min2:463:33 
 5Antti Laine7.7-7.8 kmvaloisa230 m48 min3:334:21 
 6Harri Räty11.0-11.1 kmvaloisa330 m68 min4:215:29 
 7Jarkko Saarinen12.8-12.9 kmvaloisa350 m77 min5:296:46 
 Yhteensä 73.7 km 2030 m    
          
          
 Osuus623 Hiidenkiertäjät 6OsuuspituusValaistusNousuAikaLähtöMaali 
 1Markus Ilmarinen10.7-10.8 kmhämärä/pimeä280 m69 min23:000:09 
 2Eemeli Toivanen10.3-10.5 kmpimeä290 m70 min0:091:19 
 3Juho Walinen13.1-13.2 kmpimeä/hämärä340 m87 min1:192:46 
 4Jarmo Savela7.2-7.3 kmhämärä/valoisa210 m47 min2:463:33 
 5Kari Koistinen7.7-7.8 kmvaloisa230 m48 min3:334:21 
 6Ismo Mehtälä11.0-11.1 kmvaloisa330 m68 min4:215:29 
 7Ilkka Matikka12.8-12.9 kmvaloisa350 m77 min5:296:46 
 Yhteensä 73.7 km 2030 m    
          
          
 Osuus1397 Hiidenkiertäjät 7OsuuspituusValaistusNousuAikaLähtöMaali 
 1Pertti Kuosmanen10.7-10.8 kmhämärä/pimeä280 m69 min23:000:09 
 2Jouni Nurminen10.3-10.5 kmpimeä290 m70 min0:091:19 
 3Mikko Iivonen13.1-13.2 kmpimeä/hämärä340 m87 min1:192:46 
 4Östen Wikström7.2-7.3 kmhämärä/valoisa210 m47 min2:463:33 
 5Juhani Ahola7.7-7.8 kmvaloisa230 m48 min3:334:21 
 6Rudi Merz11.0-11.1 kmvaloisa330 m68 min4:215:29 
 7Juuso Nurminen12.8-12.9 kmvaloisa350 m77 min5:296:46 
 Yhteensä 73.7 km 2030 m    
          

 

Varalla: Janne Kavonius

Joukkueet on koottu Villen, Mannen, Jarkon ja Kallen toimesta, lisäksi joukkueet 5 ja 7 ovat juoksijoiden itsensä kokoamia.