PRISMA-rastien ensimmäinen päivä on kisattu

27.5.2017

H21E:n päivän nopein Antti Parjanne.
H21E:n päivän nopein Antti Parjanne.

Helatorstain sprintin ja perjantain välipäivän jälkeen kisakeskus siirtyi Pohjois-Lohjalle Hyönölään, missä viikonlopun kilpailujen näyttämönä toimivat Lintukiiman monipuoliset ja vaativat maastot. Lauantaina käytiin PRISMA-rastien ensimmäinen kilpailu pidennetyillä keskimatkoilla Lintukiiman länsiosissa. PRISMA-rastit ovat tänä vuonna kaksipäiväiset, joten voittajat ratkeavat yhteistulosten perusteella.

Naisten pääsarjan D21E radalla oli matkaa 5,1 km. Kärkikolmikon muodostivat Karoliina Sundberg Lynxistä, Ina Westerlund OK77:stä ja Paula Iso-Markku Kalevan Rastista. Naisten sarja oli tasainen, kymmenen parasta juoksivat viiden minuutin sisään. Monella on siis vielä täydet mahdollisuudet nousta yhteistulosten kärkeen huomisen pitkänmatkan kilpailussa.

H21E:n 6,3 km:n kisan nopein oli Turun Metsänkävijöiden Antti Parjanne, joka sai otettua lähes puolentoista minuutin eron seuraaviin. Kakkossijasta käytiin tiukempaa kamppailua, kun Veli Kangas Helsingin Suunnistajista voitti kolmella sekunnilla Lynxin Niklas Saramäen.

Parjanne kommentoi suoritustaan: Suunnistus tuntui tänään helpolta. Rastien kanssa virheitä ei tullut, joskin muutama reitinvalinta mietityttää. Loppumatkan pidemmillä väleillä olisi voinut juosta kovempaakin, mutta säästelin vielä huomiseen kilpailuun.

Huomenna kilpaillaan pitkänmatkan kilpailut samasta kilpailukeskuksesta käsin. Sarjoissa H ja D 16E sekä H ja D 20E kisa on yksi näyttökilpailuista 16- ja 18-vuotiaiden EM-kilpailuihin Slovakiaan sekä nuorten MM-kilpailuihin Tampereelle.

Essi Kangasaho