Yleistä

Tavoitteet

Suunnistuskoulu tähtää siihen, että osallistujat saavat suunnistuksen perustaidot. Kurssin jälkeen kukin voi harjoitella itsekseen lisää helpohkoilla radoilla. Kun kokemus ja itseluottamus kasvaa, niin kukin voi valita vaativampia ratoja maastosta ja fyysisestä kunnosta riippuen.

Muista, kukaan ei ole saanut suunnistusoppia äidinmaidon kautta. Tämän päivän parhaatkin suunnistajat ovat omat virheensä tehneet ja tekevät niitä edelleenkin.

Kuka suunnistuskouluun?

Koulu on tarkoitettu aikuisille henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet suunnistusharrastuksen aloittamisesta ja jotka eivät ole aikaisemmin juurikaan tai ollenkaan suunnistaneet.

Koulun käyminen mahdollistaa
- turvallisemman liikkumisen esim. sienimetsässä
- iltarasteilla käymisen tuloksena saa karttoja lähialueiden (sieni)metsistä
- kunnon kohottamisen luonnon keskellä
- suunnistustaitojen kehittämisen ja mahdollisuuden osallistua tulevina vuosina esim. Jukolan-/ Venlojen viestiin

Aikuissuunnistuskoulun maksu 50 €. Maksu kerätään ensimmäisen kokoontumisen yhteydessä. Maksuun kuuluu:

- Luennot
- Kartat
- Muu jaettu kirjallinen materiaali
- Kompassi lainaksi. Suosittelemme oman hankittaa.
- Iltarastien osallistumismaksut suunnistuskoulupäivinä
- Emit* kortti lainaksi
- Huom! maksu ei sisällä vakuutusta
- Huom! maksun voi maksaa myös Smartumin liikunta- ja kulttuuriseteleillä, RJ-kuntoiluseteli Oy:n Tyky-kuntoseteleillä sekä Luottokunnan Virikeseteleillä.

*Emit kortti = sähköinen leimausjärjestelmä jota käytetään suomalaisessa suunnistuksessa. Kortin käyttö opetetaan ensimmäisillä suorituskerroilla. Suunnistaminen ei edellytä emit-kortin hankkimista. Kortti mahdollistaa oman suorituksen arvioinnin jälkeenpäin (rastiväliajat)


Varusteet:


- Päälle ulkoiluvaatetus. Metsälenkit tehdään kävellen.
- Muista että maasto on keväällä usein erittäin kostea.
- Jalkaan ensimmäisillä kerroilla saappaat tai lenkkarit jotka saavat kastua ja likaantua.
- Kompassi. Jos kompassia ei löydy, saa sen lainaan.
- Suunnistajan kauppa vierailee Hiki-Rasteilla 16.4., 30.4., 4.6., 3.9. ja 1.10.2019. Silloin on mahdollisuus ostaa suunnistusvarusteita.

 

Tule mukaan oppimaan koko perheen harrastus Hiidenkiertäjien osaavien ohjaajien opastuksella!

Aikuisten suunnistuskoulu kurssi  1/2019 alkaa 9.4.2019.

Vetäjänä toimii Markus Saarinen useiden suunnistajien kanssa. Lisää tietoa viereiseltä palstalta.

Lisätietoja antavat:

Markus Saarinen, p. 044-9717324, markusteemujuhanisaarinen#gmail.com

Aikuisten Suunnistuskouluun otetaan 25 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Tällä sivulla ilmoitetaan, kun ryhmä on täysi. Kaikille varasijoille jääneille ilmoitetaan tilanteesta. Ilmoittautumiset Markus Saarisen sähköpostiin.

Maksaminen (50 €) hoidetaan ensimmäisellä kokoontumiskerralla joko käteisellä tai liikuntaseteleillä (Smartumin liikunta- ja kulttuuriseteleillä, RJ-kuntoiluseteli Oy:n Tyky-kuntoseteleillä sekä Luottokunnan Virikeseteleillä).