Ohjeita harjoituksiin osallistuville

Suunnistuskoulun lähiopetus alkaa 17.5. klo 18. Suunnistuskoulun syksyn harjoituskerrat ja kokoontumispaikat lisätään tänne sivustolle myöhemmin. Mikäli olet epävarma harjoituspaikan sijainnista, kysy lisätietoja ohjaajilta.

Mahdollisista muutoksista informoimme nettisivuilla sekä suunnistuskoululaisille suunnatulla sähköpostilla.

Olethan paikalla ajoissa! Lähdemme harjoitukseen klo 18.00, tämän jälkeen oikean ryhmän löytäminen metsästä voi olla erittäin haastavaa. Kokoontumispaikalla ei ole ohjaajaa enää harjoituksen alun jälkeen.

Pyrimme lopettamaan noin klo 19.30, mutta joskus metsässä saattaa mennä hieman arvioitua pidempään.

Lapsiaan hakevien vanhempien toivotaan odottavan rauhassa suunnistuskoulun päättymistä vaikkapa venyttelyyn osallistuen!

Vuonna 2014 tai myöhemmin syntyneillä on aina oltava vanhempi mukana metsässä.

Vanhemmat voivat halutessaan kiertää suunnistuskouluryhmän mukana myös vanhempien ryhmissä. 

Tarvittava varustus:

  • Säänmukainen ulkoiluvarustus – kylmällä säällä pipo ja käsineet, lämpimälläkin on hyvä olla pitkälahkeiset housut.
  • Tukevat, pientä kastumistakin kestävät ulkoilujalkineet tai lenkkarit (kumisaappaat käyvät sadesäällä ja alkukevään lumisohjossa).
  • Lämpimällä säällä juomapullo – juomaksi mielellään vesi (metsään asti ei pulloa oteta mukaan)
  • Aurinkoisella säällä päähine
  • Suunnistuskoulupassi (jaetaan ensimmäisellä kerralla)