Ratamestariryhmän lausunto

Uudenmaan ja Varsinais-Suomen AM-yösuunnistuskilpailut suunnistetaan Lohjalla Kisakalliossa Karnaistenkorvessa keskiviikkoiltana 13.9. Kilpailun ratamestareina toimivat Jarkko Saarinen ja Manne Suominen. Näissä kilpailuissa Manne on suunnitellut radat sarjoille H/D14-45, kun taas Jarkko on laatinut sarjoille H/D50-85 suunnistuspähkinät ratkottaviksi.

Karnaistenkorpi maastona on varsin tuttu kilpasuunnistajille. Alueella on järjestetty lähihistoriassa eri kokoluokan ja tason suunnistuskilpailuja. Näistä esimerkkinä mainittakoon vuosi 2011, jolloin Kisakallion urheiluopisto toimi Fin-5 rastiviikon pääpaikkana ja vuonna 2020 maastossa kisattiin Prisma-rastien iltapikamatkat. Helsingin Suunnistajat ovat järjestäneet Karnaistenkorvessa parina viime vuonna Firmaliigan osakilpailun. Lisäksi Kisakallion urheiluopisto järjestää maastossa suunnistustoimintaa ja alue on toiminut vuosittain lohjalaisen suunnistusseura Hiidenkiertäjien kuntorastien vakiomaastona.

Maasto on tyypillistä eteläsuomalaista korpimaastoa eli vanhaa kuusikkoa, jyrkkiä ja kivikkoisia kalliomäkialueita sekä paikoin menoa merkittävästi hidastavia myrskykaatoja. Loppukesän myräkät ovat aiheuttaneet vähän lisää myrskykaatoja, varsinkin kartan koillis- ja kaakkoisosiin.  Elokuun sateet ovat osaltaan tehneet maastosta melko kostean, mikä saattaa tehdä reissusta aavistuksen raskaamman. Erityisesti suot ja ojat ovat tällä hetkellä hyvinkin märkiä sekä kalliot liukkaita. Kilpailualuetta halkoo luontopolku, joka on paikoin vahvistettu pitkospuilla. Märällä kelillä noudattakaa erityistä varovaisuutta liukkailla pitkospuilla! Maastossa on hienoja paikkoja kovaankin vauhdinpitoon, jos vain kunto- ja taitotekijät antavat siihen edellytyksiä.

Kartta on Eemeli Suomisen päivitys elokuulta 2023 Arvo Paulinin kartasta. Kartta kuvaa mielestämme maastoaluetta hyvin tasalaatuisesti ja on selkeä luettava. Maastossa on kuitenkin heikosti erottuvia eläinpolkuja ja vanhoja suunnistajien uria, joita siihen ei ole merkitty. Sarjasta H/D45 ylöspäin on 1:7500 mittakaavan kartta.

Kaiken kaikkiaan Kisakallion urheiluopisto ja Karnaistenkorpi tarjoaa hienot olosuhteet onnistuneelle arki-illan yösuunnistustapahtumalle. Tervetuloa suunnistamaan Uudenmaan ja Varsinais-Suomen aluemestaruusmitaleista sekä ennen kaikkea haastamaan itseään yösuunnistuksen parissa.

Sunnistusterveisin

Ratamestarit Manne & Jarkko