Hiidenkiertäjät

On Lohjalla ja sen ympäristössä toimiva suunnistuksen erikoisseura.

HiKissä on  noin 250 jäsentä



Lohjalainen liikuttaja vuodesta 1969

Hiidenkiertäjät on Lohjalla ja sen ympäristössä toimiva suunnistuksen erikoisseura. HiKi perustettiin vuonna 1969 kun yhteisiä lenkkejä juostessaan eri seuroja edustaneet lohjalaiset suunnistajat saivat ajatuksen lajin erikoisseurasta. Yhteislenkeillä mukana juossut, Lohjalla tuolloin pankinjohtajana työskennellyt maaottelusuunnistaja ja iskelmälaulaja Rolf "Rolle" Koskinen oli lopulta se keskeinen henkilö, jonka aloitteellisuus johti Hiidenkiertäjien perustamiskokoukseen 29.12.1969.

Nimi tuli Hiidenkirnuista

Kuten aina, urheiluseuran nimikysymys tuotti ongelmaa seuran perustajille. Asia ratkesi lopulta näppärästi. Kun yhteislenkeillä ennen seuran perustamista pitkien lenkkien kohteena oli aina Talvian hiidenkirnut, joku keksi, että siitähän se nimi saadaan: "Hiidenkiertäjät".

Seuran logo kertoo tästä kirnujen kierrosta. Merkin keskellä on musta piste – hiidenkirnu, jota kiertävät tyylitellyt nuolet.

HiKissä noin 250 jäsentä

Hiidenkiertäjien jäsenmäärä on merkittävän suuri. Vuonna 2022 rekisteröity maksaneiden jäsenten lukumäärä on noin 250. Jäsenmaksutiedot tästä linkistä.

Lue lisää HiKistä Seurainfo-linkistä ja osallistu keskusteluun vieraskirjassa!

- - - -