Ratamestareilta

Kevät on taas edennyt siihen pisteeseen, jossa konkretisoituu talven ja alkukevään ratasuunnitelmat. Kaiken kaikkiaan tämänkertainen projekti on edennyt ilman suurempia kuoppia. Ehkä yhtenä syynä siihen on jo useamman vuoden yhteiset kokemukset kisojen ratamestaroinnista. Kaikki radat olivat valmiit jo hyvissä ajoin huhtikuun alkupuolella. Helatorstain myöhäinen ajankohta aivan toukokuun lopussa antoi kuitenkin mahdollisuuden ratojen fiilaamiseen vielä viimeisen kuukauden aikana. Näkemyksemme mukaan tuloksena on sekä suunnistuksellisesti että fyysisesti sopivia ratoja kaikille osallistujille, on sitten kyse katsastussarjalaisesta, vanhimmista kasikymppisistä tai aivan nuorimmista alle 10 vuotiaista. Kilpailumaasto on monipuolista länsiuusimaalaista talousmetsää, mikä on lähtökohtaisesti korpimetsää höystettynä muutamilla avokallio- ja suoalueilla. Alueen suurimmat yksittäiset korkeuserot ovat jopa yli 30 metriä, joka pistää kovakuntoisemmankin suunnistajan puuskuttamaan. Kilpailukartasta ei tämänkään vuotinen Prisma-rastit jää kiinni, kun Arvo Paulin on luonut taas kerran loistavan tulkinnan maastosta paperille. Tämän vuotisen Prisma-rastien uutuutena on kuntosuunnistusratojen suurempi määrä. Nyt tarjolla on sekä 3 että 6 kilometrin helppo ja vaikea vaihtoehto. Jos kilpasuunnistus ei ole sinun juttusi tai jostain muusta syystä et ole mukana lähtölistalla, löytyy kuntoradoista varmasti sopiva lenkki tyydyttääkseen kaikkien suunnistusnälkää. 

Tervetuloa Prisma-rasteille helatorstaina 30.5.2019

 

HiKisin terveisin kilpailun ratamestariryhmä