Uutiset

Onnea Reijo Leino!
3.11.2021
Onnea Reijo Leinolle, jonka 80-vuotispäiviä päästiin juhlimaan tällä viikolla. Reijo palkittiin viime vuonna Hiidenkiertäjien Hiki pintaan -palkinnolla. Kuva: Jari Piirainen

SM-erikoispitkältä hopeaa
18.10.2021
Erikoispitkän matkan SM-kisat Tampereella kiinnostivat etenkin naispuolisia hikiläisiä. Mukana taisi olla lähtöviivalla jopa kahdeksan naista eri sarjoissa. Kestävyyttä siis seurasta löytyy.…
Virna Pellikka nuorten maajoukkueeseen
13.10.2021
Hiidenkiertäjien 16-vuotias Virna Pellikka on valittu nuorten maajoukkueeseen seuraavaksi vuodeksi. Nuorten maajoukkueeseen valittiin 11 tyttöä ja 8 poikaa:…

Halikkoviestissä kuudenneksi
11.10.2021
Halikkoviestissä HiKi osallistui kolmen joukkueen voimin. Ykkösjoukkue ylsi onnistuneiden juoksujen ansiosta kuudenneksi. Ykkösjoukkueessa juoksivat Valentin Novikov, Roosa Hämäläinen, Annika Rihma,…

Laavujen Kierroksella Karnaistenkorvessa voi kokeilla suunnistusta
2.10.2021
Lohjan Liikuntakeskuksen järjestämän Laavujen Kierroksen vuoden 2021 toinen tapahtuma järjestetään Karnaistenkorvessa sunnuntaina 3.10. klo 11-13. Perheillä on patikkareitillä erinomainen tilaisuus…

30. Ramin rastimailin tulokset
30.9.2021
30. Ramin rastimailin voitti Kavonius Atte loppuajalla 7,37, toiseksi tuli Suominen Manne loppuajalla 8,35 ja kolmanneksi sijoittui Pellikka Väinö loppuajalla 8,40.
30. Ramin Rastimaili
22.9.2021
30. ja viimeinen Ramin rastimaili järjestetään Ti 28.9.2021 Hiki-rastien yhteydessä Kisakalliolla. Ensimmäinen rastimaili järjestettiin v. 1991. Rastimaili on nimensä mukaisesti noin 1609 m pitkä…
Hiidenkiertäjät Napapiiri-Jukolassa Rovaniemellä
27.8.2021
Napapiiri-Jukola tarjosi hikiläisittäin suuria onnistumisia kuin pettymyksiä. Kuitenkin matka napapiirille tarjosi monia unohtumattomia kokemuksia sekä huipuille että kuntoilijoille.

Historian pimeimmästä Jukolasta täydellinen pannukakku hikiläisseitsikolle
27.8.2021
Hikiläismiehistölle varsinainen via dolorosa Napapiiri-Jukolassa. Tuloksena hylkäys. Kilpailun voitti edellisen Kangasala-Jukolan tapaan ruotsalainen Stura Tuna OK.

Naiset upeasti 6. Venlojen viestissä Rovaniemellä Napapiiri-Jukolassa
25.8.2021
Hiidenkiertäjien naisnelikko Yulia Novikova, Roosa Hämäläinen, Jenny Patana ja Annika Rihma onnistuivat loistavasti Napapiiri-Jukolan Venlojen viestissä ollen lopulta 6 toiseksi parhaana…

LOHJA – ROGAINING la 14.8.2021
9.8.2021
Lohjan Liikuntakeskus järjestää ROGAINING -tapahtuman lauantaina 14.8.2021 Lohjan keskustan ympäristössä, keskuspaikkana toimii Harjun hiekkakenttä, Rajavartiostonkatu 1, 08100 Lohja. Tapahtuman…

Pyöräsuunnistuksen SM-keskimatka ja -viesti Keräkankareella 7-8.8.
6.8.2021
Hiidenkiertäjien järjestämät pyöräsuunnistuksen SM-keskimatka ja -viesti kilpaillaan tulevana viikonloppuna Keräkankareen maastossa. Tarkemmat tiedot kisoista kisasivuilta, linkki Tervetuloa Lohjalle!
Kuuden kylän kierros -pyöräilytapahtuma 17.7.2021
14.7.2021
Lohjan Liikuntakeskus Oy yhteistyössä Hiidenkiertäjien kanssa järjestää tapahtuman17.7.2021. Kuuden kylän kierros on lohjalainen pyöräilytapahtuma, jonka tavoitteena on tuoda Lohja tutuksi pyörän…

Hiidenkiertäjien ilmoittautuminen Napapiiri Jukolaan on avattu, toimi 13.6. mennessä
31.5.2021
Napapiiri Jukola järjestetään 21-22.8.2021 Rovaniemellä. HiKin joukkueiden uusi ilmoittautuminen on avattu, sillä vanhoja osallistujailmoittautumisia ei voitu enää pitää voimassa. HiKi on ilmoittanut…
Suunnistuskoulujen ilmoittautuminen avattu
18.4.2021
Hiidenkiertäjillä on jälleen keväällä 2021 tarjolla suunnistusopetusta. Suunnistuskoulut on tarkoitettu kaikenikäisille. Suunnistuskoulu alkaa omatoimi- ja etäopetuksena.
Napapiiri-Jukola elokuulle
15.4.2021
Yöttömänyön Napapiiri-Jukolasta näyttää tulevankin todellinen yösuunnistajien Jukola. Päivän uutisen perusteella Rovaniemellä suunnistettava Napapiiri-Jukola järjestetään 21.-22.8.2021. Virallinen…
Hiidenkiertäjät ry:n kevätkokous
5.4.2021
HiKin sääntömääräinen kevätkokous pidetään etäkokouksena 22.4.2021 klo 18. Kokouksessa käsitellään vuoden 2020 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä syyskokouksessa kesken jäänyt HiKin uusi strategia.…
Kevään suunnistusharjoitukset
20.3.2021
Kevään suunnistusharjoittelu käynnistyy omatoimirasteilla sekä pienryhmissä. Ensimmäisenä suunnataan OK Raseborgin omatoimirasteille Hankoniemelle sekä la 27.3 että pääsiäisenä. Nuorten…
Kesäduunia tarjolla 15–17-vuotiaille
20.3.2021
Hiidenkiertäjät tarjoaa Osuuspankki Uusimaan tukemana kesätyötä. Työtehtäviin kuuluu ohjaaminen lasten suunnistuskoulussa, Oravapolkukoulun sisällön suunnittelu yhdessä muiden kanssa sekä nuorten…
