Loppuritustuksen aikaa

3.9.2019

Mittatilausrastipukit odottaa leimaajiansa Fiskarin maastossa
Mittatilausrastipukit odottaa leimaajiansa Fiskarin maastossa

Pitkän matkan Suomenmestaruuksista kilpaillaan viikonloppuna Fiskarissa sekä tiistaisten HIKI-rastien loppurustistus alkaa Nummi-Pusulan Lintukiimassa.

Tervehdys suunnistussyksyyn!

Varma syksy merkki ovat SM-kilpailut suunnistuskalenterissa. Tänä vuonna se tarkoittaa talkoorypistystä lohjalaisessa suunnistuksessa, kun Hiidenkiertäjät yhdessä Fiskarin Urheilijoiden sekä OK Raseborgin kanssa järjestää Fiskarin hienoissa maastoissa SM-pitkä matkan kilpailun. Kisaviikko on aina kiireisin ja työntäyteisin talkooviikko suunnistuskilpailuajärjestäessä, vaikka muutamat henkilöt ovatkin tehneet pitkääpäivää talkootunteja laskematta mm. yleisten suunnitelmien luonnissa, lupa-asioiden hoidossa, ratasuunnitelmia pohtiessa, rastipukkeja rakentaessa yms. jo useamman kuukauden ajan. SM-pitkät huipentuu siis sekä kilpailijoiden että talkoolaisten osalta viikonloppuna 7. - 8.9. Fiskarin kylän aivan ytimessä, kun kisakeskuksena toimii kylän torin ympäristö. Lauantaina suunnistetaan karsintakilpailu Petri Forsmanin ja Kaj Hallförsin laatimilla radoilla ja sunnuntaina ratkaistaan Suomenmestaruusmitalien kohtalot Arvo Paulinin ja Sune Forsströmin suunnittelemilla radoilla. Kyseinen kilpailumaasto on varsin legendaarinen alue suunnistuspiireissä, kun historian ensimmäiset suunnistuksen maailmanmestaruudet ratkottiin vuonna 1966 samalla alueella. Ehkä jopa muutama sama rastipiste on nytkin käytössä kuin vuonna -66. Viimeisten 25 vuoden aikana alueella ei juurikaan ole suunnistettu tai järjestetty kilpailua. Edellinen suunnistuskartta alueesta on 90-luvun alusta, sekä näyttää hyvin toisenlaiselta, jos vertaa tämän vuoden taideteokseen.

 

Tiistaiset HIKI-rastit ovat sitten hikiläisten ns. puolenvuoden talkoorypistys. Tänä vuonna rasteilla on käynyt kiitettävästi väkeä keskiarvon pyöriessä 170 osallistujassa. Parhaimmillaan osallistujia on ollut vajaa 250 ja heikoimmillaan reilu 100. Tällä viikolla rasti-isäntänä toimii Juhani Ahola, joka on suunnitellut hienoja suunnistuspähkinöitä muutaman vuoden takaiseen maailmancupin maastoon Nummi-Pusulan Lintukiimaan. Maastossa on rastien lisäksi varmasti paljon nähtävää, sillä Lintukiiman maastossa on varsin korkeat korkeuserot ja sitä kautta upeat maisemat. HIKI-rasteja on Lintukiiman jälkeen vielä neljästi: 10.9. Lohilampi Sammatissa, 17.9. Lohjanharju, 24.9. Muijalanharju sekä 1.10. Kisakallio. Eli hyvinkin monipuolisia maastoja on vielä tarjolla. Viimeisellä kolmella kerralla on myös yösuunnistusmahdollisuus. Vielä ehtii siis kuntosuunnistamaan mitä parhaissa puitteissa.

Teksti: Jarkko

Kuva: Pete